tiistai 26. marraskuuta 2013

XL-leimasin kokeiltu!

Nyt se XL-leimasin on sitten hankittu ja ekaa kertaa kokeiltu. Ja täällä ollaan aivan ihmetyksestä mykkänä. Miten olen ennen tätä edes jaksanut leimata mitään? Kynteni kun ovat niin kaarevat, ettei kuviota saanut millään koko kynnelle kun leimasin ei vaan osunut joka kohtaan kynnessä. Lisäksi kuviot helposti venyivät reunoista tai menivät muuten ruttuun. Hyvä, että sentään vihdoin tajusin ostaa tämän ihmeellisen ihanan kapistuksen. :)


XL-leimasimen leimasintyyny on jännää vähän tahmeantuntuista ja hyvin pehmeää kumia toisin kuin tavallisissa leimasimissa. Se on niin hauskantuntuinen, että sitä tekee mieli painella vähän väliä. Leimasimeen tarttuu helposti kaikki nukka, alemmassa kuvassakin selvästi näkyvä piste on jostain irronnutta tummaa nukkaa. Nukan saa kyllä pois, kun ennen leimaamista puhdistaa leimasimen kynsilakanpoistoaineella.

Leimaaminen todellakin helpottui huomattavasti, kun vertaa leimaamiseen tavallisella leimasimella, koska XL-leimasimessa kynnen voi painaa pehmeään leimasintyynyyn eikä leimasinta tarvitse keinutella kynnellä, että saisi kuvion joka puolelle kynttä.

Itse otan tällä XL-leimasimellakin leimauslaatasta kuvion painamalla leimasimen kuvion päälle hieman keinahtavalla liikkellä, eli en iske leimasinta pystysuoraan kuvioon. Sitten vain valitsen nopsasti leimasimessa olevasta kuviosta kohdan, jonka haluan kynnelleni ja painan kynnen kunnolla siihen kohtaan leimasinta. Leimasin on niin pehmeä, että kynsi painuu siihen helposti ja kuvion saa koko kynnelle. Ei siis haittaa, että kynnet ovat kaarevat. Enää ei tarvitse yrittää kieritellä leimasinta kynnellä ja yrittää saada kuviota myös kynnen reunoille kuten tavallisilla kovempipäisillä leimasimilla. Kuvio ei nyt siis myöskään mene ruttuun, kun se on paikoillaan yhdellä painalluksella.

XL-leimasin ja Konadin kaksipäinen tavallinen leimasin

Kuvasta näkyy, että XL-leimasin on Konadin kaksipäisen leimasimen isompaakin päätä paljon suurempi. Tähän siis mahtuu XL-laattojen kuvio kokonaan. XL-leimasimen toisessa päässä on tavallinen pieni leimasinpää, joka ei siis ole tuota pehmeää kumia.

Olen joistain blogeista lukenut, että XL-leimasimesta olisi lähtenyt tosi helposti valkoinen leimasinpää irti, mutta omastani ei kyllä lähtenyt. Kyllähän sen siis irti saa ja helposti takaisin painettua, mutta ei se leimatessa irronnut. Samoin olen lukenut, että joillain leimasin ei olisi toiminut ja he olivat karhentaneet leimasinpäätä viilalla, mutta tällaistakaan ongelmaa minulla ei ollut. Itse vain puhdistin leimasinpään kynsilakanpoistoaineella ennen ensimmäistä leimaamista, koska siinä oli nukkaa. Leimatessa kannattaa vain muistaa, että nopeus on valttia. Lakka leimasinlaatalle, liika lakka nopeasti kaapimella pois ja kuvio leimasimeen ja siitä kynnelle. Ja joka vaihe todella nopsasti. Itselläni käy vieläkin joskus niin, että käytän kaavinta liian kauan ja sittenhän kuvio ei enää siirry leimasimeen, koska se on jo ehtinyt kuivahtaa.

Minä ja XL-leimasin aloitamme siis nyt yhteisen matkamme, jossa toivottavasti on joka leimauskerralla yhtä suuria onnistumisen hetkiä.

Nyt kun minulla on helposti toimiva leimasin, teen vielä jossain vaiheessa vertailun miten (omistamani) eri merkkien lakat toimivat leimaamisessa. On kiinnostavaa kokeilla, varsinkin kun leimaaminen sujuu nyt paljon helpommin.

I finally bought XL stamper and it's amazing. Now when I stamp an image to my nail, I get it to my whole nail. Stamping is also much easier because XL stamper is so soft my nail just sinks in to it and I don't have to roll the stamper on my nail. My nails are quite curved so it was very hard to stamp with my old stamper but not with this. XL stamper is also so big that images from XL plates fit in to it. I'm very happy with my new XL stamper. :)   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti